Mä olen ahkeroinut niin kovin etten ole kerennyt koneelle koko viikonloppuna kun nopeasti vaan vilaisemaan sähköpostit.
Lauantaina käytiin äipän ja miehen kanssa keskustassa kaffella ja
shoppailemassa. Ostettiin ihan hetken mielijohteesta digiboksi, kun se
on muutenkin ollut hankintalistalla jo jonkin aikaa. Oli vieläpä niin
hyvä tarjous että ei voinut vastustaa.
Käytiin samantien
ottamassa yksi kanavapakettikin siihen, mutta iloksi kuultiinkiin, että
kaikki 100 kanavaa näkyy ilmaiseksi ensi viikon loppuun, eli eipä
tarvinnut maksaakaan niistä. Halusin jo etukäteen, että sitten kun
digiboksi hommataan, siihen Animal Planetin ja Discovery Chanellin ja
National Geographicin. Nuo kanavat näkyy koko loppu kuukauden
ilmaiseksi. :)
Lauantai meni siis pitkälti ihmetellessä ja
hekumoidessa leffoja ja mielenkiintoisia dokkareita. Valvottiin
jonnekin neljään sunnuntain puolelle, ennenkuin maltettiin mennä
nukkumaan. Uutuuden viehätystä? Ei kai sentään... :D
Eilen
sitten mies lähti mökille vanhempiensa kanssa tekemään remonttia, ja
vei koirat mukanaan. Minua ei sinne olisi saanut kirveelläkään, ei edes
pienellä lahjomisella. Tai aika suuret lahjukset saa olla että minä
sinne lähtisin uudestaan. Vieläkin on muutama näppylä niistä samperin
paarmoista nilkassa.
Käytin sitten päivän hyödyllisesti siivoten.
Ihanaa kun sai kerrankin siivota ja järjestellä paikkoja rauhassa ilman
ylimääräsitä höösäystä ympärillä. Vein matot pihalle ja tamppasin ne,
imuroin, moppasin lattiat, pesin ikkunat, ja järjestelin parvekkeen
uudelleen, pyyhin kaikki pölyt, siivosin vessan, suihkun ja
saunankin... Ja kaiken päälle vielä pesin pari koneellista pyykkiä ja
vein ne ulos kuivumaan. Ah, kun oli ihana istahtaa sohvalle ja juoda
kylmää Pepsiä. :)
Päätin sitten kovan uurastuksen päätteksi
hemmotella itseäni kunnolla kun siihen oli mahdollisuus. Kävin saunassa
ja heittelin löylyä piiiiiitkään, tein kaikenmaailman kuorintoja ja
mutanaamioita iholle, lakkasin kynnet varpaista ja sormista ja
nautiskelin hyvää Chileläistä kuivaa valkoviiniä ja kuuntelin Barry
Whiteä. :) Oli mukavaa.
Saisi tuo mies lähteä useammin muualle niin voisi hemmotella itseä useamminkin. :)
Tänään olisi sitten taas vuorossa kaupungilla läkähtymistä, pitäisi
löytää uudet caprihousut ja kengät jostain. Ahdistaa jo valmiiksi tämä
kuumuus ja lämpöhalvauksen saaminen.
-Shandi
maanantai, 11. heinäkuu 2005
Kommentit