Maalla on mukavaa... NOT!!!
Tämä pesunkestävä kaupunkilaisflikka kävi sitten eilen ihmettelemässä maaseutua ja sen monia pelottavia asioita. Taisipa olla peräti toinen kerta koko elämäni aikana, kuvitella.
Mies tuli eilen töistä, ja sanoi että oli keksinyt erilaisen tavan viettää loppupäivä ja ilta, lähdetääs kuule kulta mökillä käymään!
Ja eipä siinä muuta, pakattiin koirat ja muut tykötarpeet kassiin ja menoksi.
Kaihoisasti katselin kun tuttu kaupunkimiljöö lipui ohitseni antaen tietä pelloille, lehmille, hevosille ja traktoreille. Jo alkoi kylmätä. Tunnin verran istuin kuumassa autossa (ja matkalla koin ensimmäisen kerran lossissa matkustamisen, vau!), kunnes saavuimme pari kilometriä pitkän tien päähän joka veisi lopulta meidät mökille. Tie oli paremminkin kiemurteleva ja mäkinen kinttupolku, ja monta kertaa olin vakuuttunut että kohta auto jumittaa tähän eikä päästä yhtään mihinkään. Lähin naapurikin on monen kilometrin päässä, eli jos kirvesmurhaaja sattuu paikalle, on hengissä selviäminen erittäin epätodennäköistä. Ei edes rakkaassa Samsungissani ollut kenttää.
Pääsimme kuitenkin ehjänä perille, ja oven avatessani minut toivotti tervetulleeksi tuhatpäinen parvi paarmoja, itikoita, kärpäsiä ja muita öttiäisiä joita nykytiede ei varmasti vielä edes tunnista.
-Ainiin, unohdin mainita että täällä on paljon hyönteisiä, sanoi rakas mieheni nähdessään minun kauhusta vääntyneen naamani.
Metsäntapaisen pusikon läpi kömpiessäni eteeni aukesi kaunis maisema, kauniimpi kuin osasin odottaakaan. Isohko ranta, suuri kaksi kerroksinen mökki jonka kupeessa huussi, laituri, vene, rantasauna ja vettä silmänkantamattomiin. Kaunista, ajattelin. Nyt tiedän mikä ihmisiä vetää kesäisin kaupungista maalle rentoutumaan.
Kävelin eteenpäin sandaaleissani, tuo sama tervetuliaiskomppania edelleen ympärilläni suristen. Parkkeerasin itseni laiturille istumaan, kas siellä sain olla suht rauhassa ötököiltä. Koirat vetivät rundia pitkin maita ja mantuja, narttu antoi urokselle kyytiä muristen ja haukkuen.
Mies ehdotti veneajelua. Suostuin, koska keskellä järveä tuskin paarmat ja muut paskakärpäset häiritsisivät.
Niinpä telkesimme nartun saunaan ja otimme uroksen mukaan. Nartulla on aikaisemmilta kerroilta kuulema paha tapa hypätä veneestä järveen.
Astuin veneeseen pelonsekaisin tuntein. Tämä on elämäni ensimmäinen kerta Viking Linen Gabriellaa lukuun ottamatta kun matkaan veden päällä. Entä jos tämä uppoaa?
-Ei tämä uppoa, tämä on uppoamaton vene, mies ylpeänä selostamaan.
Niin oli myös Titanic. Mutta kuinka sille kävikään...?
Lähdimme matkaan, ja jo ensimetreillä tunsin kylmän veden pisaroivan päälleni. Mielessäni jo panikoin, entä jos tämä tosiaan uppoaa ja mulahdan veteen ja en osaa enää uida ja hukun ja ja ja... Siinä keskellä vettä pidin koko ajan silmällä lähintä rantaa minne uida jos huonosti käy.
Veneajelu meni kuitenkin hyvin, ei upottu eikä mitään muutakaan, mutta vähän hirvitti kun mies päätti pelotella mua ihan urakalla. Ensin ajoi niin kovaa kuin veneestä lähti, taakse jäi suuria aaltoja. Sitten hidasti, ohjasi veneen suoraan aaltoja päin ja antoi lipua aalloilla. Ylös alas, ylös alas. Ja joka molskahduksella tuli vedet selkääni, kun istuin keulassa selin menosuuntaan.
Kehtasipa vielä informoida, että tuossa jonkin matkan päässä on muistomerkki, sinne on joskus uponnut joku isompi paatti. Prkl, olisi kertonut tuon silloin kun olin vielä tukevasti maankamaralla.
Laiturille tullessa kampesi itseni litimärkänä ylös ja lähdin rannalle. Kirosin mielessäni mieheni paskamaisuutta.
Grillattiin makkarat, mies ui ja saunoi, koitti minuakin houkutella mutta arkajalka ja mukavuudenhaluinen kun olen, pelkäsin kalojen syövän jalkani jos veteen menen. Mies kyllä selvisi sieltä hengissä, mutta se onkin eriasia. Miesten jalat ei maistu niin hyvälle kuin naisten.
Lähdettiin kotiin päin kaksi nukkuvaa koiraa takapenkillä ja itsekin huokailin helpotuksesta. Voi sitä ihanaa tunnetta, kun näin ensimerkit kaupungista! Olisin voinut laulaa hallelujaa ja suudella sitä kuumaa asvalttia, onnentunne oli suunnaton! Vihdoinkin sivistyksen parissa. Ei enää miljoonapäistä paarmalaumaa ympärillä, ei tsunaminpelkoa keskellä järveä tai pelkoa siitä että hauki tai joku muu niljakas tulee rannalle ja syö mun jalat.
Mä olen kaupunkilainen enkä muuksi muutu. Tai ainakin seuraavalla kerralla kun mut raahataan jumalan selän taakse, varustaudun avaruuspuvulla.
Saldo: 18 ötökänpuremaa, neljä niistä yli kahden sentin levyisiä ja saakelin kutiavia. Toinen koira näyttää turpaansa saaneelta turvonneine silmineen, kiitos saatanan sittisontiaiset.
-Shandi
Kommentit